 |
-
Pestävyysominaisuudet vaikuttavat järjestelmän elinkaareen ja taloudellisuuteen.
-
Hyvä suunnittelu ja säännöllinen puhdistus minimoivat kattopinnan likaantumisen.
-
Eri järjestelmille on eri puhdistustapoja. |
Ecophon-järjestelmien huoltaminen
On tärkeää valita kuhunkin käyttökohteeseen soveltuvin alakattojärjestelmä. Huomioi myös korroosioluokka. Tarkastele toimintaympäristöä likaantumisen ja puhdistamisen kannalta (myös pesun toistuvuus) sekä puhdistusaineiden ja niiden pitoisuuksien kannalta. Mikäli puhdistusaine herättää epäilyksiä, on syytä testata puhdistusainetta yhteen levyyn eikä heti koko sisäkattoalaan.
Ilmastointi likaa monesti sisäkattoja, joten ilmastointilaitteiden säännöllinen huolto on tarpeen. Sisäkatolle on edullista, jos käytetään ilmastointilaitetta, jossa on alhainen ilmanvirtausnopeus ja jos laite sijoitetaan mahdollisimman alas.
Huonetilan ja alaslasketun sisäkaton yläpuolisen tilan ilmanpaine-eroa tulisi välttää. Ratkaisuja ovat esimerkiksi ilmastointiritilät ja rei'itetyt kulmalistat. Jos ilmanpaine-eroja ilmenee, vaarana on, että sisäkatto toimii ilmansuodattimena ja likaantuu.
Sisäkattolevyjä on voitava puhdistaa koko niiden käyttöajan. Tämä on erityisen tärkeää, jos levyt sijaitsevat ilmastointilaitteiden lähellä tai jos levyjä on siirreltävä välitilaan pääsemiseksi.
Levyjä käsiteltäessä on käytettävä puhtaita puuvillakäsineitä.
Sisäkatto tulee asentaa mahdollisimman myöhäisessä rakennusvaiheessa.
Likaantuneet levyt on puhdistettava säännöllisesti, jotta lika ei pääse pinttymään levyihin. Levyjen puhdistamista helpottaa, mikäli levyt on kiinnitetty listoihin klipseillä.
Ecophon-järjestelmien arviointi
Ecophon-järjestelmiä on testettu lukuisia kertoa. On ollut sekä ulkopuolisia testaajia että sisäisiä testejä. Ecophon on käyttänyt Gardnerin konetta (kuvattu standardissa EN ISO 11998) levyn pinnan kulutuskestävyyden määrittämiseen. Gardnerin kone hioo testipintaa määritellyllä tavalla. Pinnan kestävyyttä arvioidaan sen mukaan, kuinka monta jaksoa se kestää testissä ehjänä. Esitetyt puhdistusmenetelmät ja -taajuudet perustuvat kokemukseemme, kuinka järjestelmiä puhdistetaan eri ympäristöissä. Apuna on käytetty kansainvälisiä puhdistusainevalmistajia. Asia on huomioitu tuotekehitysprosessissamme, jotta olemme voineet toimittaa kustannustehokkaita järjestelmiä.
Alakattojärjestelmän käyttöikä on yleensä noin 20 vuotta. Järjestelmämme on suunniteltu kestämään ainakin tuo aika. Ilmoitetut ominaisuudet, kuten palo-ominaisuudet, saattavat muuttua kyseisen ajan jälkeen. Yksilölliset olosuhteet voivat kuitenkin vaikuttaa järjestelmiin odottamattomalla tavalla.
 |
Kuivapuhdistus Puhdistaminen tapahtuu kuivalla (mikrokuitu)kankaalla tai pehmeällä harjalla. Imurointi kuten tekstiileillä eli huonekaluharjalla ja alhaisella imuteholla. |
 |
Nihkeäpyyhintä Pyyhkiminen pitäisi suorittaa pehmeällä sienellä tai mikrokankaalla ja vedellä tai samantyyppisellä ja -väkevyisellä pesuaineliuoksella, jota suositellaan maalatuille pinnoille. Levyn koko pinta on käsiteltävä tasaisesti käyttämällä ympyränmuotoisia liikkeitä ja välttämällä liiallista hankausta. |
 |
Märkäpyyhintä (alhainen paine) Prosessi on kolmivaiheinen. Käsittele pinta puhdistusvaahdolla tai geelillä ja anna sen irrottaa lika. Huuhtele pinta vedellä ja pyyhi puhtaalla mikrokuitukankaalla. Huolehdi, että likavesi ei jätä pintaan raitoja. Huomioi, että jotkut puhdistusaineet ovat korrosoivia. Tämä on huomioitava järjestelmän korrosioluokkaa valittaessa. |
 |
Korkeapainepesu Korkeapainepesu suoritetaan vain vedellä. Paine ja lämpötila vaihtelevat. Suositeltava paine on 2-4 MPa (20-40 bar). Suurin sallittu paine on 8 MPa (80 bar). Tulokulman on oltava vähintään 30º ja suuttimen on oltava vähintään 300 mm päässä pestävästä alakattopinnasta. Huuhtelun paras lopputulos saavutetaan, kun suutin on 45º kulmassa sisäkattoon nähden.
|
 |
Desinfiointi Desinfiointi tappaa mikro-organismeja tavanomaisilla kemikaaleilla kuten etanoli, isopropanoli ja natriumhypokloriitti. Ruiskuta puhdistusaine sprayllä tai kostealla mikrokuitukankaalla. |
 |
Höyrypuhdistus Höyrypuhdistuksessa käytetään vain höyryä lian irrotukseen ja mikro-organismien tappamiseen. Hyöryn paine ja vesipitoisuus saattaa vaihdella. Höyryä levitetään suuttimella yhdessä mikrokuitukankaan tai pehmeän kumilastan avulla. Puhdistuksessa käytä ympyränmuotoisia liikkeitä ja kohtuullista painetta. |