Nollapäästöt vuonna 2050

Tavoitteemme on olla hiilineutraali globaalisti 2050 ja Pohjoismaissa jo vuoteen 2035 mennessä.

Ilmastotyön etujoukoissa

Saint-Gobain-konserni on allekirjoittanut maailmanlaajuisen Business ambition for 1.5°C -sitoumuksen, joka oli tulosta YK:n pääsihteerin syyskuussa 2019 koolle kutsumasta ilmastohuippukokouksesta. Olemme sitoutuneet saavuttamaan nettonollapäästöt viimeistään vuonna 2050, koska se on välttämätöntä ilmastonmuutoksen pahimpien vaikutusten rajoittamiseksi. Saint-Gobain Finland tavoittelee hiilineutraaliutta jo vuonna 2035 kansallisten tavoitteiden mukaisesti.

Konkreettisia tekoja päästöjen vähentämiseksi

Kaikki Saint-Gobainin Pohjoismaissa sijaitsevat tehtaat käyttävät uusiutuvaa sähköä, mikä on säästänyt konsernin liiketoiminnassa jo arviolta 100 000 tonnia hiilidioksidia vuodesta 2018 lähtien. Lasivilla on lisäksi yksi markkinoiden kevyimmistä akustiikkalevymateriaaleista, joten lasivillalevyjä kuljettavat rekat kuluttavat vähemmän polttoainetta. Sama pätee myös meri- ja rautatiekuljetuksiin.

Läpinäkyvää ympäristötyötä tiedeyhteisön tuella

Ecophon nousi yhdessä Saint-Gobain-konsernin kanssa CDP:n vuotuiselle A-listalle. Sille hyväksytään kansainväliset edelläkävijäyritykset, joiden ympäristösuorituskyky ja ympäristötyön läpinäkyvyys ovat huippuluokkaa. Luotamme tiedeyhteisön tukeen, ja ympäristötavoitteemme varmennetaan ja vahvistetaan Science Based Targets -aloitteen mukaisesti.