Hyvä akustiikka vähentää tuntuvasti koulumelua

Tutkimuksen mukaan äänenvaimennusmateriaalit – mm. akustiikkalevyt, kokolattiamatot ja pehmeät kalusteet – ovat merkittävässä roolissa rauhallisten ja miellyttävien oppimisympäristöjen luomisessa.

Turun ammattikorkeakoulun ja Turun yliopiston keväällä julkaisemassa tutkimuksessa havaittiin kouluympäristössä luokan toiminnasta syntyvän melun olevan merkittävä haittatekijä, vaikka luokka täyttäisi suomalaiset akustiikkamääräykset. Hyvän akustisen suunnittelun ja lisävaimennusmateriaalien todettiin vähentävän sekä toiminnan aikana syntyvää melua että sen häiritsevyyttä.

Loimaan keskuskoulussa tehdyssä tutkimuksessa vertailtiin kahta luokkahuonetta. Suomalaiset akustiikkamääräykset täyttävässä normiluokassa oli akustoiva alakatto. Testiluokassa oli puolestaan sekä akustoiva alakatto että lisävaimennusmateriaaleja (mm. kokolattiamatto, seinälle sijoitettuja akustiikkalevyjä, verhot ja pehmeitä kalusteita).

– Testiluokalla vain 15 % koki muiden oppilaiden puheen häiritseväksi, kun normiluokalla sen koki häiritseväksi 65 % oppilaista. Myös yleinen äänen häiritsevyys oli testiluokassa vähäisempää kuin normiluokassa, kertoo psykologian erikoistutkija Jenni Radun Turun AMK:n rakennetun ympäristön tutkimusryhmästä.

Tutkimuksessa oppilaiden puhe koettiin ärsyttävimmäksi äänilähteeksi. Se häiritsi normiluokassa peräti 65 prosenttia oppilaista, kun testiluokassa vain 15 % oppilaista ärsyyntyi toisten puheesta.

Ärsyttävimmäksi äänilähteeksi koettiin oppilaiden puhe, joka häiritsi normiluokassa peräti 65 prosenttia oppilaista, kun testiluokassa vain 15 % oppilaista ärsyyntyi toisten puheesta.

Rauhallisessa ympäristössä äänitasot jopa 13 dB matalammat


Toiminnan aikaiset äänitasot olivat testiluokassa 2–13 dB matalammat kuin normiluokassa oppitunnin tyypistä riippuen. Opetukseen keskittyminen, omalla paikalla istuminen ja opettajan kuuleminen näkemättä hänen kasvojaan arvioitiin helpommaksi testiluokassa kuin normiluokassa.

Äänenvaimennusmateriaalien vaimennuskyky ei kuitenkaan yksinään selitä havaittua äänitason laskua. Akustiikkaratkaisujen luoma rauhallinen tunnelma vaikuttaakin myös oppilaiden käytökseen: testiluokassa ei tarvitse käyttää niin voimakasta puheääntä kuin normiluokassa tullakseen kuulluksi, eikä toiminnasta lähde yhtä paljon ylimääräistä ääntä.

– Akustiikkaratkaisuilla nimenomaan ehkäistään Lombardin efektin syntyminen, jossa jokainen joutuu käyttämään aina vain enemmän ääntä tullakseen kuulluksi. Opetustiloissa melu lisää aina melua, ja rauhallinen ääniympäristö lisää rauhallisuutta, toteaa Ecophonin opetustilojen konseptikehittäjä Pauli Pallaskorpi. Ecophon on mukana tutkimushankkeessa.

– Testiluokkaan tehty lisäinvestointi on rakennuksen elinkaareen aikaisiin kokonaiskustannuksiin suhteutettuna lähes mitätön, joten tutkimustuloksia kannattaa ilman muuta hyödyntää tulevaisuuden oppimisympäristöjen kehittämisessä, Radun toteaa. 

 

Lue lisää Turun AMK:n uutisesta

Tutkimus on julkaistu kansainvälisessä Facilities -tiedelehdessä. Se on vapaasti ladattavissa tästä linkistä.