Sairaala NOVA, Jyväskylä

Rauhallinen ääniympäristö tekee olon turvallisemmaksi ja nopeuttaa toipumista. Hyvä akustiikka on yksi potilaslähtöisen sairaalasuunnittelun avainasioista.

Terveydenhuolto Tutkimukset/Artikkelit Kohde-esittelyt/Galleria

”Tavoitteena oli luoda uusi nykyaikainen keskussairaala palvelemaan Keski-Suomen maakunnan asukkaita”, kertoo Keski-Suomen Sairaala Novan projektijohtaja Jari Ilves.

    Uusi keskussairaala valmistuu vuoden 2020 lopussa. Mittavan rakennushankkeen kokonaisala on 100 000 bruttoneliömetriä ja projektin kustannusarvio on noin 411 miljoonaa euroa. Sairaala Novan arkkitehtisuunnittelusta on vastannut JKMM Arkkitehdit ja kohteen pääsuunnittelija on arkkitehti Teemu Kurkela.

      Ilveksen mukaan uuden sairaalan suunnittelua on ohjannut kahdeksan periaatetta, joista päällimmäisenä on ollut ajatus: potilas ensin.

     ”Toinen iso lähtökohta on ollut luoda terveellinen ja turvallinen työympäristö henkilökunnalle ja hoitoympäristö potilaille. Ja tietysti niin, että se palvelee nykyaikaista sairaanhoitoa”, Ilves sanoo.

    Sairaalasuunnitteluun on kytketty monia eri tahoja ja asiantuntijoita, jotka ovat kehittäneet uusia toimintamalleja tukevia ratkaisuja yhdessä käyttäjän kanssa. Yhtenä tärkeistä tavoitteista on ollut hyvä äänisuunnittelu.

      ”Sairaalaympäristössä äänimaailman vaatimukset tulevat pitkälti Suomen rakennusmääräysten mukaisesti, ja siellä on asetettu tavoitteita ja tasoja vaatimuksena hoitoympäristölle ja hoitolaitokselle”, Ilves kertoo. ”Kun puhutaan nimenomaan erikoissairaanhoidosta, on tiettyjä toimintoja, jotka vaativat erityistä äänisuunnittelua”, jatkaa Ilves.  ”Sairaalaympäristön äänisuunnittelu on omanlaisensa, ja kun täytetään viranomaismääräykset, ollaan jo pitkällä”, Ilves toteaa.

”Nova Sairaalan alakatot ja akustiikkalevyt vastaavat odotuksia.
Laatu on sitä, mitä alakatoilta on vaadittu.”

 

Tulevan ravintola-kahvilan kattoa kaunistaa valaisinratkaisu nimeltä 'Kukkameri'.

 

Aulan ympärillä oleviin tiloihin on valittu kattoon musta akustiikkalevy, joka sopii muiden yleisten tilojen ilmeeseen hyvin.

 

Myös keittiötiloissa on täysin ääntävaimentava akustiikkakatto.

 

Rauhallinen ja stressitön äänimaailma

”Siitä on toistakymmentä vuotta, kun olin ensimmäisen kerran rakennuttajaan yhteydessä sairaalaprojektin akustiikka-asioista ja ääniympäristöistä”, kertoo terveydenhuollon tilojen konseptikehittäjä Jyrki Kilpikari Saint-Gobain Finland Oy:ltä. ”Minun työhöni kuuluu valistaa tilojen käyttäjiä sairaaloiden ääniympäristön merkityksestä niin henkilökunnalle kuin potilaille, ja saada ajatus eteenpäin, että ääniympäristöstä huolehdittaisiin”, Kilpikari kertoo.

     Henkilökunnalla on sairaaloissa melkoinen kiire, joten työympäristö ja työviihtyvyys ovat tärkeitä päämääriä. ”Kun sisäympäristötutkimuksia tehdään; oli ne sitten sairaaloita tai toimistoja, niin yleensä ääni ja melu ovat sellainen asia, mikä nousee työntekoa häiritsevimmäksi tekijäksi ja aiheuttaa stressiä työntekijöille”, kertoo Kilpikari. ”Työteho kasvaa meluttomassa ympäristössä, kun työhön ei tule turhia keskeytyksiä.”

     Kilpikari kertoo, että on olemassa tutkimusnäyttöä siitä, että hyvä ääniympäristö nopeuttaa vuodepotilaan toipumista ja vähentää monesti jopa kipulääkityksen tarvetta. ”Nämä ovat niitä asioita, joita olemme Ecophonilla korostaneet”, Kilpikari sanoo. ”Rauhallinen ympäristö tekee potilaan olon turvallisemmaksi.”

 

Synnytysosastolta löytyy kauniita luontoaiheisia printtejä seiniltä. Osaston kaikissa tiloissa on kauttaaltaan ääntävaimentava akustiikkakatto.

 

Parempi ympäristö silmälle, korvalle ja mielelle

”Ecophonilla on sellainen toiminta-ajatus, että haluamme tarjota paremman ympäristön silmälle, korvalle ja mielelle”, Kilpikari toteaa. ”Yksi ajatus on se, että akustiikkaratkaisut ovat ulkonäöltään sopivia kyseisiin tiloihin, ja että arkkitehti löytää tuotevalikoimasta mieleisensä.”

    ”Akustiikkalevyt ovat aina näkyviä pintoja, mikä vaikuttaa sisätilan ilmeeseen. Silmä näkee kaunista, korvassa tuntuu miellyttävältä, jolloin mielessä pään sisälläkin on vähän parempi olotila”, Kilpikari kuvailee.

     Sairaalaympäristöissä yleistilat eivät välttämättä poikkea vaatimuksiltaan normaaleista toimistoympäristöistä. Vastaavasti hoitotiloissa hygienia- ja puhdistettavuusvaatimukset korostuvat.

      ”Mikäli kattopinnat halutaan yhdennäköisiksi, niin se onnistuu. Hygieniatuotteet ja niin sanotut perustuotteet ovat ulkoasultaan samannäköisiä eli niillä saadaan toteutettua eri ominaisuudet, vaikka kattopinta haluttaisiin kaikissa tiloissa yhdennäköiseksi”, Kilpikari opastaa.

        Ecophonin perustuotteet kestävät nihkeän pyyhinnän, ja Hygienia-tuotesarjasta löytyy tuotteita, jotka kestävät vesipesua. ”Yksi tavoite on, että akustiikkalevy kestää katossa puhdistusta ja vahvoja desinfiointiaineita vaurioitumatta. Tämä ei ole akustiikkalevylle ihan tyypillinen ominaisuus”, esittelee Kilpikari.

 

 ”Olemme myös kehittäneet taustapinnaltaan pinnoitettuja levyjä, joilla koetetaan saada kaikki mahdolliset hiukkaspäästöt minimoitua esimerkiksi leikkaussalitiloissa."

    

 

 

format_quote

Tulevaisuudessa rakennetaan paljon sairaaloita ja Sairaala Nova on hyvä esimerkki siitä, mihin tulisi pyrkiä; että akustiikka ja ääniympäristö, ja sitä kautta henkilökunnan ja potilaan hyvinvointi huomioitaisiin yhtä huolella, kuin tässä hankkeessa.

 

Ulkomuodoltaan poikkeava sairaalarakennus

”Lähtökohtana suunnittelussa meillä on ollut, että yritetään luoda mahdollisimman epäsairaalamainen ilmapiiri”, kertoo Sairaala Novan projektiarkkitehti Juho Pietarila JKMM Arkkitehdeilta.  ”Tavoitteena on ollut, ettei rakennusta koeta sairaalamaisena ympäristönä vaan se on enemmän hyvinvointikeskus”, toteaa Pietarila. ”Sen takia rakennuksen ulkomuotokin on värimaailmaltaan ja ulkonäöltään hieman poikkeava, mitä sairaalarakennukset yleensä ovat.”

 

Sairaala Novan aula on näyttävä, korkea läpi talon johtava käytävä, jonka molemmin puolin näkyy usean kerroksen verran sairaalatiloihin johtavia käytäviä. Käytävien kattopintoihin asennetut mustat akustiikkalevyt yhdistyvät hienosti aulan visuaaliseen ilmeeseen.

      

Pietarila kertoo, että sairaalarakennuksessa on valtava määrä tekniikkaa, mikä pitää saada äänieristettyä ja vaimennettua. Sairaalassa on korkeat vaatimukset desibeliarvoineen ja vaatimuksineen eikä kaikua haluta.

        ”Suunnittelun alussa päädyttiin pääosin siihen, että käytetään villalevyjä”, kertoo Pietarila. ”Rupesimme haarukoimaan eri valmistajia ja sitä, keneltä löytyy laaja tuoteportfolio, ja mistä pystytään poimimaan eri vaatimustason tuotteet”, Pietarila kertoo.

       ”Ecophonin portfolio on hyvin laaja, ja sieltä löytyy oikeastaan melkein kaikkiin tiloihin sopiva tuote. Ja siten, että lopputulokseen pystyy ulkonäöllisesti vaikuttamaan; valikoimasta löytyy eri listajärjestelmiä tai vaihtoehtoja sille, halutaanko piilokiinnitteistä vai täysin helposti avattavaa T-listakattoa”, luettelee Pietarila. ”Sairaalan käytön kannalta on oleellista, että kaikkeen tekniikkaan päästään käsiksi ja sen takia tässä hankkeessa on pääosin päädytty kokonaan avattaviin ratkaisuihin.”

      Akustiikan suunnittelussa on tehty yhteistyötä, kun sopivia tuotteita on valittu. ”Olemme saaneet Ecophonilta suunnitteluapua myös listajärjestelmien ja tuotteiden valitsemiseen”, Pietarila sanoo.

      Yleisväriltään akustiset pinnat ovat käytännön syistä pääasiassa valkoisia, ja tehostevärejä on käytetty harkitusti lähinnä seinäpinnoissa. ”Laajuus on niin mittava, että erikoisvärien käyttö tämmöisillä alueilla olisi haastavaa”, kertoo Pietarila.

          ”Potilashuoneiden pystypinnoilla, muun muassa sänkyjen päädyissä, on käytetty taideprinttejä, jotka ovat osa kokonaisuutta ja sairaalan taidesuunnitelmaa, ja sopivat visuaalisesti muuhun ympäristöön.”

Nova_patients room

Teksti: Tanja Karpasto
Kuvat: Studio Juha Sarkkinen

Sairaala NOVA, Jyväskylä:

  • Rakennuspaikka on Jyväskylän Kukkumäki
  • Kokonaispinta-ala noin 100.000 brm2
  • Projektin kustannusarvio noin 411 miljoonaa euroa
  • Valmistumisvuosi 2020
  • Tutkimus- ja vastaanottohuoneita 360
  • Vuodeosastojen sairaansijoja 368
  • Leikkaussaleja 24
  • Synnytyssaleja 10

Ecophon-akustiikkaratkaisut:

  • Ecophon Focus A, värissä Dark Diamond / Aulan ympärillä käytävissä ja keittiötiloissa
  • Ecophon Hygiene Protec A / Leikkaussalit
  • Ecophon Focus E / Osastojen käytävillä ja huoneissa
  • Ecophon Focus A / Käytävillä