Lasivillan kierrätyspalvelu vähentää jätettä

Ecophon pyrkii kunnianhimoisesti kohti kiertotaloudellisempaa liiketoimintamallia. Minimoimme tuotteidemme ympäristövaikutuksia omassa tuotannossamme, ja haluamme myös auttaa asiakkaitamme kestävän rakentamisen hankkeissa. Osana tätä työtä tarjoamme SoundCircularity™ kierrätysratkaisun akustiikkalevyjemme asennushukalle.

Lasivillan kierrätyspalvelu on kehitetty yhdessä Saint-Gobain Finlandin kanssa. Koko Saint-Gobain-konsernin arvoihin kuuluu toimia ympäristöarvoja vaalien: esimerkiksi Ecophon-akustiikkalevyjen sekä Isover-eristeiden lasivilla on valmistettu vähintään 70-prosenttisesti kierrätyslasista. Lasivillan hukkapalat ovat nekin aarteita itsessään.

Kierrätyspalvelu toteutetaan kiertotalouden kumppanimme Revisol Oy:n kanssa, joka kerää Ecophon- ja Isover-materiaalin talteen ja jauhaa sen hyödynnettäväksi Leca®-soran valmistuksessa.

Kierrätysmateriaali jauhetaan Revisolin tuotantolaitoksella Nokialla, josta se kuljetetaan Saint-Gobainin Leca-tuotteita valmistavalle tehtaalle Kuusankoskelle. Lasivillan kierrätys, käsittely ja kuljetus tapahtuu siis kokonaisuudessaan Suomessa.

Kierrätyksen 5 helppoa vaihetta

Kierrätyspalvelu toteutetaan tilaajan tarpeiden mukaan ja se on helppo ottaa käyttöön. Joustava palvelu solahtaa sujuvasti osaksi rakennustyömaan jätehuoltoa ja mahdollistaa kustannustehokkaan kierrätyksen erilaisilla työmailla. Kuka tahansa rakennushankkeen osapuoli voi pyytää palvelua käytettäväksi.

Kierrätyksen viisi vaihetta prosessikuva

Kotimaista yhteistyötä ympäristötavoitteiden saavuttamiseksi

Lasivillan kierrätyspalvelu kierrättää tarvittaessa sekä Ecophonin että Isoverin asennushukan samalla kertaa. Saint-Gobain-konsernin sisäinen yhteistyö jatkuu myös keräysvaiheen jälkeen: kierrätysmateriaali jatkaa matkaansa Lecan Kuusankosken tehtaalle, jossa sitä hyödynnetään Leca®-soran valmistuksessa. Kierrätysratkaisujen kehittäminen myös jatkuu edelleen yhdessä kierrätyskumppani Revisol Oy:n kanssa.

Yhteistyö on avainasemassa myös rakennushankkeen ympäristötavoitteiden saavuttamisessa. Kun kierrätystavoitteet määritellään jo hankkeen alkuvaiheessa, esimerkiksi varmistamme ympäristösertifikaattien vaatimusten toteutumisen vihreän rakentamisen projekteissa. Kierrätyspalvelun käyttäminen tuo pisteitä mm. jätteen vähentämisen ja jätesuunnittelun kategorioissa.

arrow_forward

Tutustu kierrätysesitteeseen

Kysyttävää Ecophon akustiikkalevyjen kierrätyksestä?
tiia.huuskonen@saint-gobain.com / 040 506 7895

Pyydä tarjous kierrätyspalvelusta:
revisol@revisol.fi  / 044 475 7000