Seinäjoen BioRexissä ääni vie katsojan keskelle tarinaa

Seinäjoen uusi BioRex tarjoaa elokuvanautinnolle maailmanluokan puitteet: elämyksellisen katselukokemuksen takaavat edistyksellinen ääni- ja esitystekniikka, huippulaadukkaat ääneneristys- ja akustiikkaratkaisut sekä näyttävä arkkitehtuuri.

Etelä-Pohjanmaan korkeimman asuinrakennuksen, 11-kerroksisen Sofiantornin, kylkeen joulukuussa 2021 avautunut BioRex Seinäjoki on komea kokonaisuus sisältä ja ulkoa: tummasävyinen, kulmikas elokuvateatteri kätkee sisälleen yhteensä kuusi salia, joista suurin on yli 200-paikkainen luksussali Prime. Kaksi muuta premium-salia on toteutettu erityisellä Rex-konseptilla, johon kuuluu olennaisesti esteettinen elämyksellisyys ja anniskeluoikeudet sisältävä palvelukonsepti.

– Alueella on ollut kova kysyntä elokuvateatterille, jossa on uusin esitystekniikka ja modernit mukavuudet. BioRexin kantavana ajatuksena on ollut alusta saakka laadukkaiden elokuvateattereiden tuominen erityisesti pienille ja keskisuurille paikkakunnille. Pohjanmaa oli suurin markkina, josta nykyaikainen teatteri puuttui, toteaa BioRex Cinemasin toimitusjohtaja Aku Jaakkola.

Merkittävä kulttuuripanostus vaati poikkeuksellisia ratkaisuja


BioRex Seinäjoki on Suomen mittakaavassa mittava yksityinen investointi kulttuuriin. Lähes 11 miljoonan euron ponnistus vaati seitsemän vuoden suunnittelun ja lukuisia erikoisratkaisuja.

– Haastavaa oli erityisesti pienen tontin rakennusoikeuden mahdollisimman tehokas hyödyntäminen sekä poikkeuksellinen sijainti aivan asuinkerrostalon vieressä: teatterin on oltava täysin äänenpitävä, jotta se ei aiheuta häiriötä asukkaille. Akustiikka-, äänieristys- ja vaimennusratkaisut olivat kriittisessä roolissa tässä hankkeessa, Jaakkola sanoo.

Ulkoapäin yhtenäiseltä näyttävät rakennukset on perustettu erillisille paalutuksille, ja elokuvateatterin saleissa on käytetty kelluvia rakenteita. Salien seinärakenteissa on ulommaisena betonirakenteesta Sylomer-tärinänvaimentimilla irrotettu kolminkertainen kipsilevy, sen jälkeen puurunkoinen, villalla eristetty sisäseinä ja viimeisenä ääntä vaimentava sisäverhouslevy.

– Rakenne on yhteensä noin puoli metriä paksu, ja kaikki talotekniikan läpiviennit on tiivistetty akustoivilla, elastisilla massoilla. Seinät, katot ja lattiat on kaikki tehty ikään kuin kaksinkertaisina: salit ovat kelluvia elementtejä suuremman rakenteen sisällä, mikä katkaisee äänen värähtelyn tehokkaasti, Jaakkola kertoo.

Ulkokuva Seinäjoen BioRexista

Uusi BioRex sijaitsee aivan Seinäjoen keskustassa. Ääntä eristävien rakenteiden ansiosta elokuvateatterista ei kantaudu pihaustakaan naapuritaloon.

Ulkokuva Seinäjoen BioRexista

Elokuvateatterin kyljessä sijaitseva Sofiantorni on Etelä-Pohjanmaan korkein asuinkerrostalo. 11-kerroksinen talo valmistuu kesäkuussa 2022.

Osa elämyksellistä elokuvateatterikonseptia


Elokuvateatterin ulkoarkkitehtuurista vastaa Arkkitehdit LSV ja sisäarkkitehtuurin on suunnitellut Partanen & Lamusuo Oy. Arkkitehti-taiteilijapari Heikki Lamusuo ja Jaana Partanen ovat luoneet BioRex-teattereiden tunnusomaisen visuaalisen ilmeen ja tehneet ketjun kanssa yhteistyötä perustamisesta saakka.

Perinteikkään ruotsalaisen Svenska Bion nykyisin omistama BioRex-teatteriketju sai alkunsa Kajaanissa, jonne suomalaisen elokuva-alan vaikuttajat Ilkka Matila ja Marko Röhr perustivat ensimmäisen BioRexin vuonna 2004. Heikki Lamusuo toimi modernin rakennuksen pääsuunnittelijana, ja Partanen & Lamusuon suunnittelemat pronssiteokset luovat wau-henkeä teatterin aulatiloihin. Nyt yhteisiä teattereita on takana jo 12, joista uusin avautuu kauppakeskus Rediin kesällä 2022.

– 2000-luvun alussa teatterit olivat pitkälti kellariloukkoja, joissa ei ollut estetiikkaa, elämyksellisyyttä eikä kunnollista esitystekniikkaa. Olemme itse suuria elokuvan ystäviä, ja yhteinen visiomme Markon ja Ilkan kanssa oli luoda elokuvataiteelle arvoisensa tilat. Heti alusta asti BioRex-brändissä on ollut keskeistä juhlavuus ja korkea laatu, arjen yläpuolelle nouseva kokemus, Heikki Lamusuo kertoo.

BioRexin Rex-saleissa on harkittu esteettinen konsepti

BioRex-brändissä on keskeistä juhlavuus ja korkea laatu, arjen yläpuolelle nouseva kokemus, kertoo arkkitehti Heikki Lamusuo.

Seinäjoen BioRexissä on runsaasti viihtyisää oleskelutilaa. Leffaseuraa voi odotella vaikkapa kahvila-viinibaarissa tai keskusportaikon rappusilla.

Yhtenäisestä konseptista huolimatta jokainen teatteri on oma yksilönsä. Brändille ominaisen, tummansinistä ja pronssia yhdistävän värimaailman ohella Seinäjoen BioRexissä on juhlavan korkeat tilat, oleskeluun tarkoitettu keskusportaikko sekä käsityönä tehtyjä struktuuriseiniä.

– Teatterit ovat yksilöitä samassa perheessä, jokaisessa on paikallinen twist. Seinäjoella halusimme korostaa elämyksellistä, yllätyksellistä tilakokemusta ja virittää katsojan elokuvan tarinallisuuteen. Yhdistämällä korkeita ja matalia tiloja sekä panostamalla oleskelupaikkoihin, kuten portaisiin ja kahvila-viinibaariin, saimme luotua kotoisaa, polveilevaa tunnelmaa. Toivomme, että seinäjokelaiset ottavat tilan olohuoneekseen, Jaana Partanen sanoo.

Huippuunsa hiottu ääniympäristö vaatii monialaista yhteistyötä


BioRex Seinäjoen äänimaailma syntyi arkkitehtien, teatteriketjun tekniikkavastaava Jari Kesäsen sekä akustiikkasuunnittelija Janne Riionheimon yhteistyönä.

– Kehitämme äänimaailmaa eteenpäin jokaisessa projektissa, ja näin teimme myös Seinäjoella. Kolmeen saliin tuli uusi Dolby Atmos -äänentoistojärjestelmä, jossa on entistä voimakkaammat, efektiiviset bassoäänet. Tarpeeksi massaa ja ilmaväliä sisältävän kelluvan rakenteen ansiosta äänet eivät kuitenkaan kantaudu toisiin saleihin tai viereiseen asuinkerrostaloon, kertoo BioRex-ketjun kanssa pitkään yhteistyötä tehnyt akustikko Janne Riionheimo.

Rakenteellisen äänieristyksen lisäksi tarvitaan hyvää huoneakustiikkaa. Optimaalisen äänitasapainon luomiseksi Seinäjoen BioRexin saleissa käytettiin alakattoratkaisuna Ecophonin mustia Focus A ja Focus Ds -akustiikkalevyjä, joiden yläpuolella on piilossa lisävaimennusta tuova Extra Bass -kerros. Seinillä ääntä vaimentavat Texona-pintaiset Akusto Wall C -levyt ja valkokankaan takana bassoääniä absorboi Industry Modus TAL S Black 970.

– Tavoitteena on luoda neutraali tila, jossa elokuvan ääniraita toistuu sellaisena, kuin äänisuunnittelija on tarkoittanut. Jos tila on kaikuisa, tietyt taajuudet korostuvat. Valkokankaan taakse tarvitaan vaimentavaa materiaalia, samoin salin alakattoon ja takaseinälle. Heijastavat pinnat sijoitetaan puolestaan sivuseinille, Riionheimo selventää.

Elokuvateatterisalin katossa mustia akustiikkalevyjä

Saleissa käytettiin alakattoratkaisuna Ecophonin mustia Focus A -akustiikkalevyjä, joiden yläpuolella on lisävaimennusta tuova Extra Bass -kerros.

Rex-sali on sisustettu sinisen ja pronssin sävyillä.

Seinillä ääntä vaimentavat Texona-pintaiset Akusto Wall C -levyt sävyssä Liquorice. 

Lähikuva valkokankaan takana olevista akustiikkalevyistä

Valkokankaan takana bassoääniä absorboi Ecophon Industry Modus TAL S Black 970

Salien seinustoilla hohtavilla valaisinpylväillä onkin paitsi visuaalinen, myös äänitekninen funktio.

– Pylväät toimivat heijastavina pintoina, joiden avulla saadaan käsiteltyä eripituisia ääniaaltoja. Kaikki on tarkoin harkittu – salin on soitava kuin kitara mutta eristettävä ääntä kuin bunkkeri, kiteyttävät Partanen ja Lamusuo.

Lähikuva elokuvasalin seinästä

"Olemme käyttäneet Ecophonin Akusto Wall -paneeleja myös aiemmissa projekteissa, sillä se on kestävä ja ääniteknisesti laadukas ratkaisu”, toteaa taiteilija Jaana Partanen.

Seinäjoen BioRexin Prime-sali

Salien seinustoilla hohtavilla valaisinpylväillä onkin paitsi esteettinen, myös äänitekninen funktio: ne heijastavat eripituisia ääniaaltoja.

format_quote

Salin on soitava kuin kitara, mutta eristettävä ääntä kuin bunkkeri.

 

Immersiivinen äänimaailma kietoo katsojan osaksi tarinaa


Esitystekniikaltaan BioRex Seinäjoki on Jaakkolan mukaan koko Suomen, ellei jopa Pohjoismaiden laadukkain. Yksistään Prime-salissa on 33 kaiutinta: sivuseinillä yhteensä 10 kpl, katossa 10 kpl, salin takaosassa 8 kpl, valkokankaan takana 3 kpl ja kankaan alapuolella vielä 2 subwooferia eli matalataajuuskaiutinta järeiden bassoefektien toistamiseen.

– Valkokangashan on itse asiassa täynnä pienen pieniä reikiä, joiden läpi ääni etukaiuttimista tulee. Kun hahmot puhuvat eri puolilla valkokangasta, ääni lähtee siitä kaiuttimesta, jonka kohdalla hahmo on, Riionheimo kertoo.

Elokuvasalin katto

Dolby Atmos -ääniformaatissa kaiuttimia on ensimmäistä kertaa myös katossa, mikä auttaa luomaan aidon tuntuisen, elämyksellisen äänimaailman.

Prime-saliin ja kahteen Rex-saliin asennettu Dolby Atmos -ääniformaatti perustuu jopa 64-kanavaiseen tilaääneen, kun edeltävissä teatteriäänijärjestelmissä kanavia on ollut alle kymmenen. Elokuvan ääniraidan sisältämät ääniobjektit toistuvat eri puolille salia tarkasti sijoitelluista kaiuttimista muodostaen kolmiulotteisen äänikentän, jolloin katsoja voi tuntea olevansa tapahtumien keskiössä.

– Dolby Atmoksen myötä kaiuttimia on ensimmäistä kertaa myös katossa, mikä mahdollistaa täydellisen immersion. Kun ääntä voidaan toistaa mistä puolelta salia tahansa, katsoja yhdistää äänen tulosuunnan näkemäänsä ja ikään kuin uppoaa äänimaailman sisälle. Esimerkiksi helikopterin lento kuulostaa Atmos-ääniformaatissa varsin aidolta, Riionheimo sanoo.

Elokuvaelämys tekijöiden tarkoittamalla tavalla


Riionheimo valmistelee parhaillaan väitöskirjaa Aalto-yliopistoon elokuvateattereiden ääniolosuhteiden vaikutuksesta elokuvan äänimaisemaan. Akustiikalla on keskeinen rooli teoksen häiriöttömässä välittymisessä katsojalle.

– Toki myös kaiuttimien suorituskyky vaikuttaa, mutta jos akustiikka on huono, hyvätkään kaiuttimet eivät pelasta kokemusta: elokuvan dialogi voi muuttua epäselvemmäksi ja musiikki tunkkaiseksi. Tällöin elokuvasalin akustiikka vääristää kokemusta eikä elokuva välity sellaisena, kuin äänisuunnittelijat ja miksaajat ovat tarkoittaneet, Riionheimo perustelee.

Sisäkuva elokuvateatterin salista

BioRexin Prime-salien korkealaatuinen tekninen konsepti on paitsi katsojien, myös elokuvantekijöiden mieleen.

Elokuvasali

"Huippuunsa viety ääniympäristö on asia, josta emme tingi ja johon panostamme jatkossakin", toteaa BioRex Cinemasin toimitusjohtaja Aku Jaakkola.

BioRexin Prime-salien tekninen konsepti on niin tasokas, että elokuvantekijät käyttävät sitä esityskopioiden testaamiseen. Hämeenlinnan BioRex on jo vakiintunut ensikatselupaikka elokuvaväen keskuudessa.

– Ääni on se osa-alue, jonka olemme vieneet erityisen pitkälle. Tietenkin pitää olla hyvä projektori ja valkokangas sekä värinmäärittely kohdillaan, mutta kuvalliset laatuvaatimukset on jo paremmin standardoitu ääneen verrattuna. Huippuunsa viety ääniympäristö on asia, josta emme tingi ja johon panostamme jatkossakin, Aku Jaakkola toteaa.

Kuvat: Tuukka Kiviranta
Teksti: Meri Peltola

 

Ratkaisut elokuvateatterin akustointiin


Äänenvaimennusratkaisussa on tärkeää pitää jälkikaiunta-aika mahdollisimman lyhyenä kaikilla taajuuksilla. Erityisesti 100–200 Hz taajuus voi aiheuttaa ongelmia ja edellyttää erittäin hyvää vaimennusta. Tämä saavutetaan käyttämällä erityisiä äänenvaimentimia.

Äänenvaimennusratkaisu pitää suunnitella aina jokaiseen teatteriin sopivaksi, mutta käytettävät tuotteet ovat samoja:

  • koko katon kattava akustiikkaratkaisu  mattapintaisella vaimentavalla materiaalilla (mattapinta ei aiheuta heijastuksia valkokankaasta)
  • seinäelementtien ja seinavaimennuslevyjen yhdistelmä vaimentaa ja heijastaa ääniä
  • paksu, pehmeä vaimennin kattamaan valkokankaan takana olevan seinän

Lue lisää elokuvateattereihin sopivista tuotteistamme.